sunnuntai, 12. lokakuuta 2008

Messuilua ja neuletilannetiedotusta

20:11 | Kommentoi » | Kesken Langat Muut neulejutut Ostoksia

Lämpimät kiitokseni Värit-huivin saamista kommenteista! En ole näköjään ehtinyt edes kommenttilaatikon puolelle aiemmin kiittelemään, kiirettä siis on pitänyt. Koulujutut vie tällä hetkellä arkipäivisin aikaa niin ettei juuri muuta ehdi tekemäänkään ja edellinen viikonloppu kului koiravahtina. Tämän viikonlopun olenkin aika pitkälti ottanut rentoutumisen kannalta, tarkoitus oli kyllä tehdä niitä koulujuttuja myös viikonloppuna, mutta eipä vain ole jaksanut.

Tänään kävimme äitini kanssa Oulun käsityömessuillakin, ja tällaisen pienen saaliin sieltä toin kotiin.

Pari kerää itselleni uutta sukkalankaa, kynttilänsammutin ja teepussin alunen. Lankoja oli messuilla mielestäni ehkä enemmän kuin vaikka viime messuilla, mutta kun en vain osaa ostaa ihan summassa muuta kuin juuri sukkalankaa, jota voi ostaa ihan vaan sen yhden kerän. Esimerkiksi huivilankoja katselin ja yhdet villapuserolangatkin olis houkuttaneet, mutta enpä sitten kuitenkaan ostanut. Ehkä se on parempi niin, olishan noita lankoja varastoitunakin muutaman villatakin verran ...

Messut oli kokonaisuutenakin kiva kokemus, näytteilleasettajia kaiken kaikkiaankin taisi olla enemmän kuin ennen ja kaikkea kivaa katseltavaa siellä kyllä oli. Just noita lankamyyjiäkin oli tullut paikalle tosiaan aiempaa enemmän ja on kyllä hienoa että mm. useampi verkossakin lankoja myyviä kauppoja siellä oli esillä, ainakin Lankakauppa.com, Määkylän Puoti, Secret Wool, Priima ja Käsityökauppa Ilo, jonka tarjonnasta minäkin nuo Trekkingit löysin. Kaikkea muutakin kivaa ja hienoa messuilla tietenkin oli esillä, mutta kaipa se sitten on ihan hyväkin, ettei ihan helposti rupea ostelemaan kaikkea jos ei oikeasti tarvitse. Katseleminenkin on kivaa ja esimerkiksi noiden lankakauppojen osalta voi sanoa, että jatkossa messuilla olleiden kauppojen tarjontaakin voi katsoa vähän eri tavalla kun on päässyt näkemään ja hipelöimään lankoja ihan livenä.

Neuletilannetiedotusta sen verran, että Hys-hys:t numerot 1 ja 3 ovat neulomisen osalta valmiit, muut viimeistelyt vielä odottavat. Sesamen lisäksi puikoille on päässyt MacPalmikkoneule, joka kiinnostaisi juuri nyt eniten, mutta täytynee saattaa Sesame silti ensin valmiiksi, koska ihan oikeasti tarvitsisin uuden villatakin, eikä tuo palmikkotakki taida ihan heti valmistua. Jahka siis tuon Sesamen saisin käyttöön asti, voisi aloittaa Hys-hys numero neljän, ja viiden. Hys-hys:ien suunniteltu määrä on siis kasvanut ihan alkuperäisestä kahdesta viiteen. Kutkuttaisi kyllä myös kaivaa lanka-arkusta vielä jonkin puseron langat puikoille mutta se ei liene fiksu veto.

Kommentoi »

sunnuntai, 19. lokakuuta 2008

Sampo

10:04 | 6 kommenttia » | Valmiit Puserot, takit

Malli:Sampo
Lanka:Garnstudio/Drops Safran, väri ruskea 52
Puikot:3.0mm
Kulutus:386g (vajaa 8 kerää)
Tehty ajalla:20.7.-13.10.2008

Isän syntymäpäivälahja valmistui maanantaina, kun se sai vetoketjunsa, ja eilen neule pääsi isälle kun vietimme paikkakunnalla asuvien perheenjäsenten kesken syntymäpäivää elokuvissa käymällä ja ravintolaruoasta nauttimalla.

Neulehan on Tuulian suunnittelema Sampo. Äidin kanssa joskus kesällä pohdittiin, että puuvillainen versio olisi hyvä, jolloin neuletta tulisi varmemmin käytettyä ja kun alle pukee pitkähihaisen, niin tarkenee varmasti talvellakin vaikkapa töissä käyttää. Langan vastaavuutta piti mietiskellä jonkin aikaa, ja lopulta taisin neuloa L-koon silmukkamäärillä ja lopputuloksen koko vastasi suunnilleen paitsi isän mittoja, myös ohjeen S/M-kokoa. Lankaa laskin kuluvan 9 kerää, mutta alle kahdeksalla selvittiin, eli reilu kerä jäi ns. jämälankaa. Lanka oli mukava neuloa ja puuvillaksi erittäin pehmeää, todellakin. Että eiköhän nuo loput tule joskus jossain muodossa käytettyä. Tosin en tiedä riittääkö yksi kerä yksin mihinkään.

Kuvat eivät ehkä täysin tee oikeutta neuleelle, erityisesti tuo viimeinen, jossa isällä on kännykkäkotelo neuleen alla, mutta kyllä se luonnossa vaikutti ihan sopivalta ja käyttökelpoiselta. Mietin tuliko neulottua liian pitkä helma, mutta isä kyllä sanoi että hyvä vaan että ei oo liian lyhyt. Että olen ihan tyytyväinen lopputulokseen ja sen sopivuuteen saajalleen. Lahjominen on aina mukavaa jos vaikuttaa siltä että kohdekin tykkää lahjasta! Tapojeni vastaisesti tämän neuleen kohdalla en myöskään laistanut esimerkiksi saumojen ompelusta neulomalla kappaleet yhtenäisinä, vaan kiltisti ompelin sivusaumatkin. Tuntuu viimeistellymmältä ja jostain sattui silmiini sellainenkin ajatus, ettei neule välttämättä venyisi niin helposti jos saumat on tehtynä oikein. Tämän neuleen ei kyllä soisi venyvän yhtään, jottei helmasta sentään mekkopituista kuitenkaan tulisi.

Yllä neule vielä matolle levitettynä, tuossa se ehkä näyttää enemmän ohjeen Sammolta.

On muuten hauska, kun isäkin blogia lukee ja tiesi kysyä että kirjoitanko nyt että tässä olis yksi hys-hys-juttu ... Tämähän se on, hys-hys nro 1. Numero 3 on myös valmis, sen voi jo nähdä Ravelryssä...

6 kommenttia »

tiistai, 28. lokakuuta 2008

Sesame

13:58 | 10 kommenttia » | Valmiit Puserot, takit

(Oikean elämän tutuille merkinnän loppupuolella pikkuinen haaste ...)

Malli:Sesame
Lanka:SandnesGarn Alpakka, värit 9273 ja 9435
Puikot:4.0mm
Kulutus:Tummaa vihreää pikkuisen vajaa 250g (alle 5 kerää siis) ja vaaleaa vajaa 200g (alle 4 kerää siis)
Tehty ajalla:16.9.-27.10.2008

Sesame valmistui viikonloppuna ja sai nappinsa eilen, joten tässäpä olis valmis uus neuletakkini. Olo on sekä tykästynyt että kuitenkin pettynyt.

Neule on tosi hyvän kokoinen, ei kiristä mistään eikä tunnu kuitenkaan päällä liian isolta. Alpakka tuntuu myös sopivan lämpöiseltä ja samalla kevyeltä. Väreistäkin tykkään.

Napit on aika jees myös, tällä kertaa löysin ne Ompelutalosta, kun Nappi-Kikassa ei näyttänyt olevan isompia nappeja nimeksikään. Ompelutalostakaan en niitä heti hoksannut ja meinasin jo hermostua että mistäs napit saan, mutta onneksi tajusin kääntää päätäni ja siinähän olikin useampaa värejä näitä samantyyppisiä nappeja. Olis ehkä pitänyt ostaa ainakin keltaista varastoon Dropsin palmikkotakkia ajatellen, mutta toivottavasti siihenkin sitten jotkut kivat napit joskus löytyy kun on ajankohtaista ...

Neuleessa on kuitenkin yks aika isosti harmittava juttu, nimittäin nuo olkapäät! Vartalo-osien kädentiet ja hihojen pyöriöt eivät muodoiltaan kohdanneet yhtään, joten ommellessa piti vähän rypyttää sitä pyöriötä. Ja sen seurauksena neuleessa tietysti on tuollaiset tosi mahtavat pikku puhvit. Mulle ei todellakaan passaa olkapäitä millään lailla korostavat vaatteet ja tämäkin on vähän niin ja näin että onko ihan hirveen näkönen vai ei. No, tänään kyllä käytin tätä ihan yliopistollakin ja selvisin hengissä, mutta häiritsee silti. Ja kuvat kertoo että varsinkin selkäpuolelta olkapäät näyttää pikkasen oudolta.

En tosiaankaan lähde purkamaan ja korjailemaan asiaa, mutta tosiaan häiritsee! Purkamista tämän neuleen kohdalla tuli muutenkin, helmasta esimerkiksi meinas tulla melkein mekkopituinen, joten aika pitkät pätkät sai purkaa ja myönnän että saksiakin neule näki. Ehkä lopputulos on tän kohdan osalta kuitenkin vaivan arvoinen. Enkä silti halua nähdä sitä vaivaa olkapäiden kanssa :)

Tuon purkamisoperaationi kohdalla pikkuveljeni kysyi että "ai teetkö säkin virheitä" + isäni kiitteli neuleestaan edellisen merkinnän kommenteissakin, joten näistä neulomiseeni lähipiiristä kohdistetuista huomioista innostuneena ajattelin nyt udellakin kuinka moni oikean elämän tuttu tätä blogia käy vilkuilemassa. Eli haastanpa ihan erityisesti kaikki ystävät, sukulaiset, tuttavat tai muuten oikeassa elämässä minut tietävät jättämään jonkin puumerkin tämän merkinnän kommentteihin! Toki muidenkin kommentit on vähintään yhtä tervetulleita aina, mutta nyt tällainen erityisutelu.

Vielä pari kuvaa loppuun, kun on niin tyhmät ilmeet.

10 kommenttia »